Uusimmassa Koirat lehdessä (02/14) oli artikkeli nimeltä "Elämä ilman ei-sanaa". Onko joku sattunut lukemaan tämän jutun? Mitä ajatuksia se herätti?
Olen ehkä hieman pönttö, mutta tämä juttu ei nyt jostain syystä uponnut. Älkää nyt käsittäkö väärin, olen ehdottomasti positiivisen vahvistamisen puolestapuhuja, mutta en nyt ihan ymmärrä, miksi kieltämisestä tulisi luopua?
Artikkelissa on haastateltu kouluttaja Sari Paavilaista, kyseenalaistamatta hänen ammattitaitoaan haluaisin tarttua muutamaan kohtaan.
Artikkelin mukaan jos koiralla on varma luoksetulo, voidaan ei-sanasta luopua... no mitäs jos ei ole? Mitä minä sitten teen? Seison tumput suorina ja toivon, että koira lopettaa? Vai voidaanko olettaa, että luoksetulo on heikko, koska kiellän koiraani? Olenko niin kaamea tyyppi, koska kiellän Norrista tekemästä tuhmuuksia, ettei koirani halua olla missään tekemisissä kanssani? Voi olla.
Artikkelista haiskahtaa lievä asenteellisuus. Se, kuinka asiat artikkelissa ilmaistaan saavat minut näkemään punaista. Suora lainaus: "Sari huomauttaa, että kielloilla on ensinnäkin tapana koventua koko ajan. Koira tottuu ihmisen sanalliseen möykkäämiseen ja myös fyysisiin rangaistuksiin, joita on kovennettava, jotta päästäisiin samaan lopputulokseen kuin aiemmin". En tiedä teistä, mutta minusta aika falskin kuuloista. Toki tässä on varmasti osittain kysymys siitä, mitä sillä ei-sanalla haetaan takaa? Meillä ainakin kielto pysäyttää koiran sen hetkisen tekemisen, eikä niinkään ole rangaistus.
Siksi ei-sanan mieltäminen artikkelissa rangaistukseksi hämmentää minua suuresti. Rangaistus on niin kovin negatiivisvivahteinen sana.
Nyt tulee pitkä lainaus Paavilaisen sanomisia: "Ei-maailmassa elävä koira myös passivoituu. Ihmisen näkökulmasta tämä voi olla toivottavaa, mutta harva ymmärtää, että passivoituminen johtuu usein stressistä. Passiivinen eläin voi olla masentunut, joka näkyy muina käytösongelmina. Voidaan myös puhua opitusta avuttomuudesta: eläin ei tee mitään, koska kaikesta seuraa rankaisu. Opittua avuttomuutta on myös ihmisillä. Se on vakava stressitila, joka vaatii hoitoa. Kannattaa miettiä, mitä tämä tekee koiran ja omistajan suhteelle pitkällä aikavälillä." (Minä kerron tässä salaisuuden opitusta avuttomuudesta: Teorian on löytänyt amerikkalainen Martin Seligman. Kokeessa koirille annettiin sähköiskuja sattumanvaraisesti, eikä koira voinut välttyä niiltä. Tähän opittuun avuttomuuteen perustuu myöskin "Jääkauden" teho, joskaan silloin rangaistus ei ole fyysinen. Jos et usko minua, tässä lähde).
Mielestäni on inhottavaa, että jutussa väitetään kieltämällä saatavan tällainen tila aikaan. Olen valmis syömään sanani hetimmiten, kun joku antaa lähteitä tälle väitteelle.
Koiran kouluttaminen tuntuu olevan nykyään niin hemmetin vaikeaa. Pitäisi edustaa jotain tiettyä koulukuntaa, tuntea muut metodit, jotta voit puolustaa kiihkeästi omaasi, klikkailla, kehua, huomioida, olla huomaamatta, kantaa taskussa sen kymmentä eri makkaranamia, leluja ja kosketuskeppiä, ähistä, puhista, sähistä oikeaan aikaan.
Itse yritän löytää jonkun tolkun tähän metodien sekametelisoppaan ja kuuntelen sitä järjen ääntä, joka minulle on suotu. Poimin sieltä täältä ne meille (minulle) sopivat palat. Olen sitä mieltä, että osittain koirien ongelmakäyttäytymisten lisääntymiseen on syynä juuri se, että koko ajan syötetään joltain suunnalta uutta tapaa kouluttaa. Se aiheuttaa (puhun nyt omasta puolestani) stressiä. Jatkuvasti saa olla valppaana sen suhteen mitä tekee tai on tekemättä, pelko takapuolessa, että kuuleeko joku kun sanon koiralleni ei ja kuvittelee minun suljettujen ovien takana pieksevän koiraani, koska nehän kulkevat artikkelin mukaan käsi kädessä.
Olen sitä mieltä, että kyse kouluttamisessa ei ole siitä mitä teet, vaan miten teet. Nyt teen paljastuksen, itse en juuri ollenkaan käytä sanaa ei Norriksen kanssa siitä syystä, että kuulun kategoriaan kimittäjät silloin kun pitäisi kuulostaa totiselta. Itselläni on käytössä kieltona napakka Ä-ÄÄ, tai matala hymähdys. Olen sitä mieltä, että sen sijaan, että kuulutetaan mitä teet ja kuinka nopeasti ja kuinka maukasta namia käytät, pitäisi keskittyä itse esiintymään ja vaikuttamaan itsevarmalta ja tyyniltä. Sekä toimia sen mukaan, mikä tuntuu itselle parhaalta (poisluettuna fyysinen kuritus) välittämättä poikkeavien metodien kritiikistä.
Eihän oteta tätä niin kovin vakavasti. Pilkettä silmäkulmaan ja hymy korviin. Siitä on hyvät koirat tehty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti