perjantai 30. toukokuuta 2014

King size koiranpeti

Säästin ja tein itse Norrikselle uuden pedin. Olen jo pitkään haaveillut suurista lattiatyynyistä, joten päätin saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja tein pedistä kokoluokkaa valtava. Mitoiltaan peti on huimat 140x90cm, eli juuri ja juuri sopiva Mittelspitzille.

Anttilassa oli kankaita edullisesti, joten tuplasäästin ja valitsin kankaaksi Vallilan Poppamiestä hintaan 5€/m. Kangasta meni petiin kaksi metriä. Koska en ole mikään varsinainen käsityöihminen, en omista ompelukonetta, joten ompelin pedin käsin kaksinkertaisella karhunlangalla. Peti on kuitenkin mallia iso tyyny, joten tuollaisen pitäisi valmistua nopeasti, mutta käsin ompelemalla tunteja sai kulumaan useita.

Triplasäästin täytteiden kustannuksissa ja täytin pedin vanhoilla lakanoilla, peitoilla ja tyynyillä. Loppuvaiheessa jouduin jo pähkäilemään mitkä lakanoista uhraan täytteeksi. Tietenkin käytännöllisyys kärsi tämän johdosta, sillä peti painaa todella paljon. Peti kuitenkin ahmaisi sisäänsä parisängyn peiton, kolme tyynyä, kaksi koristetyynyä, fleece-peiton, vauvan vaunupussin, vauvan peiton, verhoparin sekä useita suuria lakanoita.

Työvaiheessa jokainen perheenjäsen kävi petiä ihmettelemässä ja testailemassa. Norriskin viihtyi torkkumassa kankaan päällä, kun ompelin petiä muotoonsa.

Lopputulos on kyllä mukava löhöilypeti. Taitaa jokainen karvaton ja karvainen tämän asunnon asukas vuorollaan pötkötellä pedillä, sillä nyt seuraa paljastus, Norris ei edes välitä pedeistä! Se saattaa hetken olla pedillä, jonka jälkeen Norris siirtyy mieluummin viileälle lattialle nokosille.

Koekäytössä






Olen kyllä tyytyväinen, että sain pedin valmiiksi, sillä harvoin mikään askarteluni oikeasti valmistuu. Tästä pedistä inspiroituneena haluaisin tehdä portaidemme alle isoista tyynyistä sellaisen fiilistely nurkkauksen, missä voisi lukea satuja ja kuunnella musiikkia. Siihen projektiin tarvitsen kyllä ompelukoneen.

2 kommenttia: