Haluan jakaa kanssanne viime talvisen tapauksen, joka riepotteli hyvän tovin perhettämme. Olen aina luottanut sokeasti auktoriteetteihin, mutta tämä tapauksemme muistuttaa siitä, että hekin ovat ihmisiä ja täten erehtyväisiä. Minulla on kolme tarinaa, joita tykkään kovasti kertoa ihmisille ja tämä on niistä yksi.
Kaikki alkoi viime syksynä, olisiko ollut marraskuussa, kun Norris liukastui ja kaatui koirapuistossa juostessaan. Norris ei ollut kaatumisesta moksiskaan, kunnes kotimatkalla alkoi ontumaan vasenta etujalkaansa. Ontumista jatkui muutaman päivän ja soittelin jo hysteerisenä eläinlääkärille. "Seuratkaa tilannetta" oli luonnollisesti vastaus. Ontuminen loppuikin päivissä.
Kun Norriksen jalka oli parantunut, kävimme jälleen tapamme mukaan koirapuistossa leikkimässä. Puistoilua seuraavana aamuna alkoi Norris taas ontumaan. Tosin ainoastaan muutaman askeleen ylös noustessaan. Jep, kuulostaa nivelrikolta. Sitä aloinkin pelkäämään, vaikkakin Norris oli tapahtuman aikoihin vasta vajaa 7kk:n ikäinen.
Kun ajoittaista ontumista oli jatkunut taas joitain päiviä, soitin taas eläinlääkärille. Tulimme siihen tulokseen, että jalka olisi syytä kuvata. Saimme ajan heti seuraavalle aamulle.
Vein Norriksen eläinlääkäriin aamusta ja minut lähetettiin kotiin odottamaan, soittaisivat sitten kun lääkäri olisi tutkinut koiran. Jätän nyt tarkoituksella mainitsematta eläinlääkäriaseman nimen.
Sydän pamppaillen odottelin kotona eläinlääkärin soittoa. Lopulta se soitto tuli. "Kliinisissä tutkimuksissa ei havaittu mitään poikkeavaa, ei havaittavaa ontumaa eikä aristusta..." tässä vaiheessa kerkesi jo tippua pala sydämeltä, mutta lääkäri jatkoikin: "...mutta kuvauksissa näkyi oikeassa kyynärässä kasvuhäiriö, mahdollinen irtopala ja alkavaa nivelrikkoa". Purskahdin itkuun. Miten pieni palleroni voi olla jo puolen vuoden iässä rampa? En saanut enää itkultani selvää sanaa suusta ja puhelu lääkärin kanssa päättyi parkuun.
Minun oli kuitenki ryhdistäydyttävä, Norris oli haettava kotiin. Soitin miehelleni töihin, että tulisi meidät kyyditsemään eläinlääkäriasemalle.
Asemalla hoitaja toi Norriksen meille, lääkäriä emme enää nähneet tällä reissulla. Purskahdin taas itkuun. En pystynyt katsomaan Norrista itkemättä. Hoitajan kanssa kävimme läpi jatkotoimenpiteet, mahdollisuudet olivat joko tähystysleikkaus tai eutanasia, olisihan leikkaus hyvin kallis. Hoitaja kovin lohdutteli meitä, että meille on käynyt äärimmäisen huono tuuri, emmekä olisi voineet mitenkään tätä estää, kyseessä on perinnöllinen vika jne...
Lähdimme kotiin kipulääkkeiden, röntgenkuvien ja liikuntarajoitteen kanssa. Emme mieheni kanssa epäröineet hetkeäkään, mihin päätyisimme tulokseen tulisimme Norriksen kohdalla. Aloin etsiä meille ortopedia.
Tyhjensimme lähiapteekkimme koirien nivelhoitolisäravinteista ja Google sauhuten luin nivelrikosta, sen hoidosta ja elämästä sen kanssa. Norris sai tulevaksi talveksi itselleen fleece-puvun, jottei kylmä pakottaisi niveliä. Aloin jopa suunnittelemaan Norrikselle jalkojen lämmittimiä.
Päädyimme ortopedin valinnassa Timo Talvioon, onhan hän alansa guru. Saimme ajan noin kolmen viikon päähän. Talvio ei kuulemma tähystäisi ollenkaan, vaan suorittaisi leikkauksen omalla tekniikallaan, jossa olisi paremmat onnistumismahdollisuudet. Kolme viikkoa voi olla joskus todella pitkä aika...
Vihdoin tuli leikkauspäivä. Menimme Helsingin Punavuoressa sijaitsevalle Etelä-Helsingin Eläinlääkäriasemalle. Asema oli pieni ja mukava. Minua jännitti suunnattomasti kun odotimme vuoroamme. Talvio saapui tutkimushuoneeseen, jossa pieneläinhoitaja ja harjoittelija jo meitä haastattelivat. Hän kyseli meiltä Norriksen jalasta ja ontumisesta. Tämän jälkeen Talvio ohjasi meidät aseman ulkopuolelle, jossa hän halusi nähdä Norriksen liikkeet. Aikansa hän niitä katseli ja he keskustelivat yhdessä hoitajan kanssa jotain, mitä en kuullut.
Liikkeiden katsomisen jälkeen Talvio ja hoitaja poistuivat katsomaan mukanamme tuomia röntgenkuvia ja me odottelimme tutkimushuoneessa. Kun he tulivat takaisin huoneeseen, Talvio sanoi kutakuinkin nämä sanat: "Jalassa ei ole mitään leikattavaa, mutta sopisiko teille, että ottaisimme jalasta kuitenkin uudet kuvat?" Totta kai se sopi. Minä ja mieheni olimme aivan pyörällä päästämme. Muutama viikko takaperin mietimme, että päästämmekö koiramme autuammille maille, ja nyt Norris olikin terve.
Norris rauhoitettiin kuvausta varten ja odottelimme asemalla sen aikaa, kun kuvat otettiin. Tällä kertaa meille näytettiin röntgenkuvat, sekä aiemman lääkärin ottamat, että Talvion ottamat. Talvio kertoi ja näytti meille seikkaperäisesti mistä on kyse. Hän vielä vertailutti kuvat meille tarkasti, ettei vain jäisi mitään epäselvää.
No mitä siellä jalassa sitten oli? Jalassa oli ollut pieni kasvuhäiriölinja, joka oli kolmen viikon aikana kadonnut, eikä nivelrikosta jälkeäkään. Se mikä aiheutti ontuman, oli kahdessa varpaassa olleet pienet hiusmurtumat, jotka paranisivat itsestään, eivätkä vaatisi toimenpiteitä sen enempää. Liikuntarajoitus päättyi siihen päivään ja saimme jatkaa normaalia elämää kunhan rauhoituksesta selvittiin.
Huojennus ja hämmennys oli käsin kosketeltavaa. Tällä kertaa itkeä tihrustin ilosta.
Tästä tapauksesta oppineena päätimme, että jos Norrikselle tulee jotain rokotusta vakavampaa asiaa eläinlääkärille, menemme suosiolla Talvion pakeille, vaikka matkaa tuleekin hieman enemmän. Tai haluamme ainakin useamman lääkärin mielipiteen.
Onko lukijoille sattunut koskaan mitään vastaavaa?
 |
| Norriksen nivelrikkopuku |
