Friskies Doggy Run

Näin kovilla helteillä tekee pahaa ajatellakaan mitään juoksemiseen liittyvää, mutta törmäsin mielenkiintoiseen tapahtumaan, johon haluaisin osallistua. Nimittäin Doggy Run-tapahtumaan syyskuussa Helsingissä (ja elokuussa Tampereella).

Tapahtuman järjestäjät ovat onnistuneet nivomaan kaiken oleellisen yhteen: koirat, omistajat, perheet ja hyväntekeväisyyden. Nimittäin jokaisesta osallistumismaksusta lahjoitetaan 2€ tapahtumakaupunkien lasten hyväksi. Osallistua saa sekalaisella kokoonpanolla kävellen tai juosten, vapaavalintaisessa asussa, kunhan kokoonpanoon kuuluu koira tai useampi. Hyvä hyvä, tällaisia tapahtumia kaivataan lisää! 

Linkki tapahtuman kotisivuille, jossa voi ilmoittautua mukaan.
 
Nyt pitäisi vielä viitsiä kaivaa lenkkarit naftaliinista ja käydä muutama harjoittelulenkki ennen tapahtumaa. Sitä ennen kokoan muutaman tekosyyn millä välttää juoksulenkit toistaiseksi:

1. Liian kuuma koiralle
2. Liian kuuma omistajalle
3. Ei ole kaikkia hienoja juoksuvarusteita
4. Huono kunto
5. Ei ehdi
6. Menen huomenna

Kuvan koira ei ole Norris

P.S. Allekirjoittanut vihaa tätä hellettä!

Kontaktista

Olen kuvitellut eiliseen asti, että kontakti tarkoittaa sitä, että koira napottaa minua kauniisti silmiin nakkia hinkuen, mutta olen ollut totaalisen väärässä. Eilen illalla, kun olimme Norriksen kanssa lenkillä, tuli meitä vastaan koira. Norriksella kun on tapana räksyttää ohitettaville koirakoille nappasin tapani mukaan käden täyteen namia, joita olen viime aikoina heitellyt Norrikselle maahan aina kun näköpiirissä on toinen koira. Norris valpastui ja huomasi toisen koiran ja sitten tapahtui jotain ennenkuulumatonta. Ennen Norris olisi alkanut räksyttämään, mutta nyt se katsoi koiraa ja sen jälkeen käänsi katseensa minuun, palkkasin, se katsoi taas koiraa ja sitten minua, palkkio... ja tätä jatkui koko ohituksen ajan. Kun toinen koira oli mennyt ohi pistimme bileet pystyyn Norriksen kanssa, kehuin, rapsutin ja leikitin koiraa enemmän kuin koskaan. Olimme molemmat ihmeissämme tämän tapahtuman jälkeen, sillä ohitushetkellä tunsin jotain Norriksen ja minun välillä - kontaktin. Se oli jotain aivan muuta kuin silmiin tuijotusta. Se oli yhteys välillämme, tiesimme molemmat mitä tehdä, ja luotin Norrikseen sillä hetkellä täysin. Sama toistui, kun pääsimme ohittamaan koirapuiston ilman kiskomista ja huutamista. Nyt tosiaan tiedän, mitä se kontakti on, se on puheyhteys koiran kanssa, aivan jotain muuta kuin pelkkää silmiin tuijottelua.

Olen nyt ollut tiukkana Norriksen hihnakäytöksen kanssa, kyllästyin hajujen perässä kimpoilevaan karvapalloon, joten ainaisen kiukuttelun ja hampaiden kiristyksen sijaan otin uuden taktiikan. Aina kun Norris alkaa kiskomaan jonkin hyvän hajun perään, pysähdyn, kutsun Norriksen sivulleni perusasentoon, siitä seuraamisen kautta vapautus hajulle. Hajut tuntuvat olevan tällä hetkellä paras palkkio. Tästä taktiikasta on ollut paljon hyötyä: luoksetulo on parantunut, perusasento on mallillaan, Norriksen maltti kasvaa, sekä ärsyttävä kiskominen on vähentynyt huomattavasti, muutenkin Norris tuntuu kuuntelevan paljon paremmin (tai sitten vain kuvittelen).

Tämä ei ole kontakti

Tapaus hormonihirviö

Meillä sitten vaihtui Toko-ryhmä. Nykyisessä ryhmässämme treenaa Norriksen lisäksi kaksi IHANAAA narttukoiraa. Nykyiset treenimme ovat Norriksen osalta vikinää, kiljumista, räksyttämistä, kiskomista, haistelua ja hajujen nuolemista.  V***u! Tunnen itseni niin huonoksi koiranomistajaksi, kun en kestä tuota Norriksen pöllöilyä, siitä seuraa ikävä jatkumo, Norris pöllöilee -> turhaudun -> Norris huomaa, että kiukustun, alkaa nuuhkimaan, eikä tarjoa kontaktia -> turhaudun lisää -> nuuhkii entistä enemmän, luimistelee, stressaa -> lopetamme treenit -> Norris rauhoittuu -> Norris pöllöilee uudestaan ja kaikki alkaa taas alusta...

Onneksi keksimme tähän ratkaisun, joka ainakin viime kerralla toimi. Otin Norrikselle häkin mukaan treeneihin, jonka sijoitin niin, että häkistä näkee minut, sekä treenit. Heti kun Norris aloitti sen tyttöjen luokse kiskomisen ja lakkasi kuuntelemasta minua, laitoin Norriksen häkkiin ja jäin itse seisomaan häkin lähelle selkä Norrikseen päin. Kun Norris rauhottui häkkiin, otin sen pois sieltä.

Viime treeneissä Norris joutui kahdesti häkkiin rauhoittumaan. Kun ensimmäisen kerran otin Norriksen pois sieltä, se oli ihan järkyttynyt, aivan kuin olisin piessyt sen,  se ei suostunut ottamaan minkäänlaista kontaktia, kunnes istuin sen kanssa maahan ja vain olimme hetken aikaa. Siitä se sitten taas palasi tälle planeetalle ja pöllöily jatkui, jolloin laitoin sen takaisin häkkiin. Kun seuraavan kerran otin Norriksen pois, oli se sen verran rauhoittunut, että saimme vedettyä treenit hyvällä mielellä loppuun.

Tämä "häkitys" katkaisee tuon ikävän kierteemme, minä en turhaudu ja Norris pääsee laskemaan kierroksiaan. Itse pystyn kuitenkin seuraamaan kuunteluoppilaana treenejä sen aikaa, että Norris pääsee ulos häkistä. Eihän tämä mitenkään mukavaa ole, mutta josko hormonihirviö oppisi, että pelleilemällä ei saavuta mitään, vaan päinvastoin. Norris on kuitenkin niin laumasidonnainen että sille paras palkka on huomio ja kauhein rangaistus joutua pois lauman luota. Voimme siis toistaiseksi jättää namipalkkauksen taka-alalle ja ottaa tilalle vuolaat kehut ja vinkulelun.

Vielä näillä näytöillä en suostu Norriksen palleja poistamaan, annan Norriksen miehuudelle armonaikaa asettua aloilleen.

Onhan ne tytöt ihania.