Ihan pikainen päivitys tähän väliin.
Jos tykkää katsella koirien kuvia, kannattaa seurata meitä Instagramissa.
Linkki Instagramiin löytyy sivupalkista ----->
tiistai 11. marraskuuta 2014
perjantai 7. marraskuuta 2014
Comeback
Onpas aika hurahtanut hurjaa vauhtia, blogi on jäänyt täysin huomiotta kuukausiksi. Nyt on aika tehdä ryhtiliike ja päivittää blogi ajantasalle.
No mitä olemme tehneet koko tämän ajan?
No, olemme treenanneet TOKO:a ja pakko myöntää, että olen oikein ylpeä Norriksen kehityksestä, palataan siihen myöhemmin.
Nimittäin, on yksi asia, joka on pitänyt perheemme kiireisenä viimeisen kuukauden ajan. Saanko esitellä, Klaus!
Joskus elämässä tulee eteen mahdollisuuksia joihin on pakko tarttua. Jos joku muistaa, meidän oli tarkoitus kasvattaa koirien lukumäärää vasta ensi kesänä, mutta Klasu tulla tupsahti hieman yllättäen perheeseemme. Kuten kuvasta näkyy, Klaus on jo aikuisempaa mallia, puoli vuotta Norrista vanhempi. Nyt jotkut haukkovat happea, että kuka hullu integroi kaksi nuorta urosta samaan perheeseen. Olihan se rohkeaa, mutta huolellisella poikien (nimike "pojat" tarkoittaa Norrista ja Klasua) toisiinsa totuttamisella kodinvaihto sujui oikein mallikkaasti.
Klasu on oikea kultakimpale, rakastaa ihmisiä (erityisesti lapsia), rapsutuksia ja sylissä oloa. Klasu hakee kivasti kontaktia, sekä on äärettömän nopea oppimaan. Spitzimäisen äänekäs tietenkin. Ja kahdesta spitzistä vasta ääntä lähteekin. Uudessa kodissa on meinaan uudet äänet, jotka on pitänyt haukkua mikronkellosta lähtien. Ulkona on uudet alueet ja kaikki on pitänyt haukkua, autot, koirat, ihmiset. Uloslähtökin on pitänyt haukkua. Yksinolo on pitänyt haukkua. Kotona yläkertaan poistuvat ihmiset on pitänyt haukkua.
ONNEKSI koirilla on tapana oppia uusia asioita ajoittain hyvinkin nopeasti, joten olemme saaneet karsittua haukkulistan toisiin koiriin, satunnaisiin autoihin, sekä harvoihin ja valittuihin ihmisiin.
Suurin edistys on kuitenkin tapahtunut ulkoillessa. Kun Klasu tuli meille, se oli niin stressaantunut, ettei se kyennyt syömään ulkona makoisimpiakaan nameja, eikä se kuullut yhtään mitään mitä yritin piipittää hihnan päässä. Klasu mennä viipotti hajujen perässä vetäen ja edestakaisin juosten, mutta kuukaudessa Klaus on muuttunut hirmuisesti ulkona. Klaus ei enää uppoudu samalla tavoin hajuihin, tulee kutsuttaessa luokse ja ennen kaikkea syö ulkona!
Toki kasvaneeseen ruokahaluun vaikuttaa se, että raakaruoka vaihtui väliaikaisesti nappularuokaan ja ruokaa tulee ainoastaan minun kanssa treenatessa, ruokakupit jäivät toistaiseksi työttömiksi. Työmotivaatio kasvoi molemmilla koirilla, eikä Norriskaan enää nirsoile ruokaansa.
Tässä pieni referaatti kuluneesta. Paljon on vielä opittavaa kumpaisenkin pojan kanssa, mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
No mitä olemme tehneet koko tämän ajan?
No, olemme treenanneet TOKO:a ja pakko myöntää, että olen oikein ylpeä Norriksen kehityksestä, palataan siihen myöhemmin.
Nimittäin, on yksi asia, joka on pitänyt perheemme kiireisenä viimeisen kuukauden ajan. Saanko esitellä, Klaus!
Joskus elämässä tulee eteen mahdollisuuksia joihin on pakko tarttua. Jos joku muistaa, meidän oli tarkoitus kasvattaa koirien lukumäärää vasta ensi kesänä, mutta Klasu tulla tupsahti hieman yllättäen perheeseemme. Kuten kuvasta näkyy, Klaus on jo aikuisempaa mallia, puoli vuotta Norrista vanhempi. Nyt jotkut haukkovat happea, että kuka hullu integroi kaksi nuorta urosta samaan perheeseen. Olihan se rohkeaa, mutta huolellisella poikien (nimike "pojat" tarkoittaa Norrista ja Klasua) toisiinsa totuttamisella kodinvaihto sujui oikein mallikkaasti.
Klasu on oikea kultakimpale, rakastaa ihmisiä (erityisesti lapsia), rapsutuksia ja sylissä oloa. Klasu hakee kivasti kontaktia, sekä on äärettömän nopea oppimaan. Spitzimäisen äänekäs tietenkin. Ja kahdesta spitzistä vasta ääntä lähteekin. Uudessa kodissa on meinaan uudet äänet, jotka on pitänyt haukkua mikronkellosta lähtien. Ulkona on uudet alueet ja kaikki on pitänyt haukkua, autot, koirat, ihmiset. Uloslähtökin on pitänyt haukkua. Yksinolo on pitänyt haukkua. Kotona yläkertaan poistuvat ihmiset on pitänyt haukkua.
ONNEKSI koirilla on tapana oppia uusia asioita ajoittain hyvinkin nopeasti, joten olemme saaneet karsittua haukkulistan toisiin koiriin, satunnaisiin autoihin, sekä harvoihin ja valittuihin ihmisiin.
Suurin edistys on kuitenkin tapahtunut ulkoillessa. Kun Klasu tuli meille, se oli niin stressaantunut, ettei se kyennyt syömään ulkona makoisimpiakaan nameja, eikä se kuullut yhtään mitään mitä yritin piipittää hihnan päässä. Klasu mennä viipotti hajujen perässä vetäen ja edestakaisin juosten, mutta kuukaudessa Klaus on muuttunut hirmuisesti ulkona. Klaus ei enää uppoudu samalla tavoin hajuihin, tulee kutsuttaessa luokse ja ennen kaikkea syö ulkona!
Toki kasvaneeseen ruokahaluun vaikuttaa se, että raakaruoka vaihtui väliaikaisesti nappularuokaan ja ruokaa tulee ainoastaan minun kanssa treenatessa, ruokakupit jäivät toistaiseksi työttömiksi. Työmotivaatio kasvoi molemmilla koirilla, eikä Norriskaan enää nirsoile ruokaansa.
Tässä pieni referaatti kuluneesta. Paljon on vielä opittavaa kumpaisenkin pojan kanssa, mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)